Kehityskeskustelut

Säännölliset one-to-one-keskustelut rakentavat vahvaa luottamusta johtajan ja johdettavien välille. Fasilitoimme yrityksellenne kehityskeskustelut koko henkilöstölle. Palvelumme sisältää jokaiselle työntekijälle ennakkokyselyn ja mentoroinnin esihenkilön ja työntekijän välisessä one-to-one keskustelussa. Keskustelun tuloksena määritellään työntekijälle kehittämistoimenpiteet.



Ole parempi johtaja!

Arvioi itseäsi johtajana ja anna johdettavasi arvioida sinua. Silloin voit paremmin ymmärtää, mitä tiimisi todella ajattelee johtamistavastasi. Teemme ristiinarvioinnit kaikillle esihenkilöille ja heidän alaisilleen. Palvelumme sisältää kyselyt ja tuloksena jokainen esihenkilö saa numeraaliset arvioinnit oman tiimin arvioista verrattuna esihenkilön omaan käsitykseen.


Työtehtävien osaamiskartoitus

Työuran aikana hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista tulee kehittää ja samalla on vastattava entistä paremmin työssä syntyneisiin osaamistarpeisiin. Nämä tarpeet korostuvat etenkin nopeasti muuttuvilla toimialoilla.
Palvelumme sisältää koko henkilöstön jokaisen työntekijän työtehtävien kartoituksen ja osaamisarvioinnin. Tuloksena jokainen työntekijä saa oman työtehtäviensä kuvaukset sekä pisteytyksen osaamisestaan. Esihenkilöt saavat yhteenvedon tiimiensä osaamisarvioinneista.
Uusimmat tiedotteet
D-Progress ohjelmiston kehityshanke päättynyt
Julkaistu 8.7.2022
Yhteistyö Hakosalo Oy:n kanssa
Julkaistu 19.10.2021
Digitaalinen vuorovaikutuksen ja johtamisen palvelualusta
Julkaistu 1.7.2021
Botti avuksi pk-yritysten liiketoiminnan kehittämiseen
Julkaistu 9.10.2017
» Näytä kaikki tiedotteet


E-Progress Oy


Puh +358 44 710 5340


HakoCMS
Peittaajankatu 4, 28100 Pori E-mail: jari.jarnstedt(at)e-progress.fi Lisätietoa sivuston evästekäytännöstä
28100 PORI

www.e-progress.fi