Tämä sivu on tulostettu eProgress-sivustolta sunnuntaina 12.5.2024 klo 4:18



Etusivu > E-Progress mukana KUNTAlivessä

E-Progress mukana KUNTAlivessä

KUNTAlive on kahden kokeneen liiketoiminnan kehittäjän Pasi Petäjän ja Jari Järnstedtin kehittämä palvelu kunnille ja kuntien kehitysyhtiöille. Kuntaliven visiona on vireä kunta, jossa on kehittyviä yrityksiä sekä hyvinvoivia ja työstään nauttivia ihmisiä.

Yritykset niin kaupunkien kuin maaseudun teollisuusalueella tarvitsevat tukea ja näkemystä kehittämiseen sekä ihan tavallisia liikkeenharjoittamiseen liittyviä palveluita. Ajan mittaan havaitsimme, että on tehokkaampaa kehittää useampaa toisiaan liiketoiminnassa täydentävää yritystä. Tuolloin syntyi ajatus, että kuntien elinkeinopolitiikan olisi oltava tässä mukana, samalla he saisivat elinkeinopolitiikan tekemiseen faktatietoa suoraan tärkeimmistä toimialoista.

Pitkän käytännön kokemuksen perusteella tunnemme yritysten ja yrittäjien sielunelämää ja voimme aidosti edistää kehitystä. Tehtävä ei ole vähäpätöinen tai helppo, olemme päättäneet kuitenkin lähteä kehittämään ja kasvattamaan yrityksiä ja poistamaan työttömyyttä. Tavoitteemme on 2 % työttömyyden aleneminen kunnassa ja sitä edellyttävä 4 % kasvu liiketoiminnassa alueen yrityksissä.

Tässä työssä hyödynnämme E-Progress ohjelmistoa, mikä soveltuu erityisen hyvin sekä yritysten liiketoiminnan kehittämiseen, että alueen yritysten kehittymisodotuksista koostettavan datan koostamiseen.

Lisää tietoa KUNTAlivestä saat:


»KUNTAlive
Pohjoisranta 11 D, 28101 PORI • puh. +359 44 710 5340 • etunimi.sukunimi@prizz.fi